Helppo vyl nanoyritysten patenttiasioihin

Oletko varma, ettei juuri teidän yrityksenne kehittelemää huipputuotetta ole jo keksitty toisaalla? Eikö olisikin hyödyllistä tietää mihin kilpailijasi tuotekehitystyö on viime vuosina suunnattu? 

Usein tutkijoilla ja yritysten tuotekehittäjillä on hyvin tiedossa alan tieteellinen kehitys, sillä esimerkiksi tieteellisiä julkaisuja seurataan hyvin tarkasti. Patenttitietokantoja hyödynnetään harvemmin, vaikka niistä on mahdollista selvittää hyvin yksityiskohtaisesti, mitä teknologioita on jo kehitetty jopa patentoiduiksi tuotteiksi tai menetelmiksi asti. Patenttitietokannat tarjoavatkin valtavan määrän hyödyllistä tietoa, jonka selvittäminen vähentää päällekkäistä tutkimus- ja kehitystyötä ja säästää kustannuksia.

Uutta tutkimus– tai tuotekehityshanketta tai kehitettävän teknologian ympärille perustettavaa yritystä suunniteltaessa on erittäin tärkeää selvittää jo olemassa olevat patentit ja jatkaa selvitystä koko kehitystyön ajan systemaattisesti.

  • Patenttien maailmaan perehtyminen todella kannattaa, sillä pahimmillaan voi käydä niin, että pitkäjänteisesti kehitetty teknologia onkin jo patentoitu toisaalla. Tällöin sen hyödyntäminen kaupallisesti on mahdotonta, toteaa Markku Simmelvuo patenttitoimisto Papula-Nevinpatista.
  • Patentti on myös eräänlainen vakuutus. Patentin voimassaoloaikana yksinoikeus tuotteeseen, joka tuo yritykseen kassavirtaa, pysyy yrityksellä, eivätkä kilpailijat pysty sitä kopioimaan. Toisaalta patentit ovat myös käypää kauppatavaraa, Simmelvuo jatkaa.

Ennakkotutkimuksella asiassa alkuun

Tuotekehitystä tekeville yrityksille rahanarvoista tietoa on teknologisen kehityksen ja kilpailijoiden toiminnan seuraaminen. Patenttitietokantoihin tutustuminen tuo myös oman lisänsä teknologisen kehityksen luotaukseen. Patentti- ja rekisterihallituksen (PRH) ennakkotutkimus on helppo keino päästä sisälle patentointitilanteeseen omalla teknologia-alueella. PRH:n asiantuntijan tekemä 1–2 päivän selvitys patenteista antaa hyvän kuvan oman alan/teknologian kehityksestä.

Tutkimuksesta tehtävä raportti käydään läpi yhdessä patenttiasiamiehen kanssa jolloin eteen tulevia kysymyksiä voidaan ratkoa asiantuntijan kanssa.

Internetistä löytyy joitakin ilmaisia patenttitietokantaohjelmia, mutta PRH:n asiantuntijoilla on käytössään laajemmat, myös Euroopan ja muut kansainväliset patenttitietokannat sekä asiantuntemusta patenttien lukemiseen. Varsinaisen keksinnön löytäminen tietokantojen teksteistä vaatii harjaantumista, jota maallikolla ei voi olla. 

  • Ennakkouutuustutkimuksen lähtötiedoiksi tarvitsemme selvitystä keksinnön yksityiskohdista, tietoa siitä, mikä keksinnössä on asiakkaan mielestä uutta ja aikaisemmista ratkaisuista poikkeavaa. Minkä teknisen ongelman keksintö ratkaisee ja mahdollisia piirustuksia, mikä on keksinnön punainen lanka, kertoo tutkijainsinööri Ari Hirvonen PRH:sta. 

Patenttiasiantuntijan apu kannattaa

Kun yritys pääsee esimerkiksi uutuustutkimuksen tehtyään vaiheeseen, jossa todetaan, että vastaavaa teknologiaa ei ole vielä kehitetty, kannattaa olla yhteydessä patenttiasiantuntijaan, vaikka mitään valmista tuotetta ei vielä olisikaan. Patentoitavaa keksintöä koskee liuta sääntöjä, joista on syytä olla jyvällä.

  • Pieleen mennyt patenttihakemus voi tulla kalliiksi, koska patenttihakemusta ei voi jälkikäteen täydentää. Patenttihakemuksen ehdoton vaatimus kun on se, että asiasta ei ole julkaistu mitään missään aiemmin ja nämä asiat julkaistuvat patenttihakemusta jätettäessä, Simmelvuo toteaa. 

Patenttiasiakirjojen rakenne on hyvin monimutkainen ja strukturoitu, jossa tietyillä osilla määrätään, mitä asioita patentilla suojataan. Tämän vuoksi patenttien tulkinta ja patenttihakemuksen lukeminen edellyttää kokemusta, jotta voi ymmärtää; mikä patentin suojapiiri oikeastaan on. Patenttihakemuksen laatiminen tulisikin jättää suosiolla ammattilaisille, jotta patenttihakemukseen määritellään oikein mitä patentin puitteissa ollaan tekemässä. 

Tiesitkö tämän IPR:stä?
IPR tulee englanninkielen sanoista intellectual property rights eli suomeksi immateriaalioikeudet. Patenttien lisäksi immateriaalioikeuksiin kuuluvat myös verkko-osoitteet eli domainit, toiminimet, tavaramerkit ja mallisuojat.
Useimmilla yrityksillä verkko-osoitteen .fi-loppuinen versio saattaa olla suojattu, mutta kansainvälistä liiketoimintaa ajatellen myös .com-loppuisen osoitteen suojaaminen voi olla tarpeen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *