Nettiradiot virkistmn radion tarjontaa

Vaikka Suomessa kuuluukin yli 10 (ainakin lähes) valtakunnallista radiokanavaa, ovat ne monilta osin lähes identtisiä. Oli kyse sitten musiikista tai ohjelmakartoista. Samat äänet, samat ohjelmat ja yhtään säännöllisemmin radiota kuunteleva pystyy melkein jo arvaamaan aseman tulevat biisit, soittolistojen rakentuvan käytännössä muutamasta sadasta kappaleesta, joista 10-20 kuuluvat useita kertoja päivässä. Joka päivä.

Jos olet yhtään samanlainen kuin minä, et jaksa kuunnella päivästä saati vuodesta toiseen samoja juttuja samoine soittolistoineen.

Vaihtoehdon tälle kaikelle tarjoavat internetistä löytyvät nettiradiot.

Muut mediat vieneet alaa, perinteinen radio lähinnä ärsyttää

Radio on jäänyt viime vuosina merkittävästi jalkoihin etenkin netille, mutta myös televisiolle. Nettiä käytetään kaikkialla ja TV:stäkin seurataan vielä vuonna 2019 ainakin muutamia suosikkisarjoja. Radion ainoa tehtävä tänä päivänä on olla lähinnä taustamelun aiheuttaja paikoissa, joissa täydellinen hiljaisuus aiheuttaisi lähinnä kiusallisuutta, kuten työpaikoilla.

Tähän tehtävään radio soveltuukin vallan mainiosti. Ainakin, jos ihmisten yleisiin mielipiteisiin on uskominen. Tai oikeastaan mielipiteet voidaan jakaa kahteen vastakkaiseen heimoon: Totaalivihaajat ja vähään/samaan tyytyväiset.

Eli siis kun radiolla ei ole mitään mielekästä tarjottavaa, onkin vain positiivinen asia että se pysyy taustalla mahdollisimman hiljaa, ettei edes keskustelun aiheesta saa selvää. Yksinkertaisesti, kaikki on kuultu ja nähty, ja tulee jo korvista. Tämä on hyvin yleinen mielipide mm. kaikilla keskustelufoorumeilla.

Jälkimmäisen ryhmän jäsenet ovat puolestaan heitä, joiden musiikin tuntemus ja lempimusiikki on sitä, mitä radiosta heille syötetään. Markkinoinnin orjiako? Ehkäpä. He puolestaan tykkäävät kuunnella asemaa, johon ovat syöpyneet kiinni. Näinhän se on: Kun paremmasta ja muusta ei ole tietoa, on tyytyväinen jopa huonoon.

Mutta yritäpä kääntää jonkun radion rakastajan päätä asiasta. Jos alat arvostelemaan esim. kaupallisen radion laatua, kritiikki kääntyy itseesi. Ainakin itse saan paljon asiasta palautetta, mm. tyyliin “kylläpä sinä nopeasti musiikkiin kyllästyt”.

Jaa-a. Kyllä minusta kyllästyminen on täysin normaali reaktio, jos samat biisit keikkuu vuodesta (ja pahimmillaan vuosikymmenestä) toiseen listoilla, päivittäin. Hyvä esimerkki tästä on “paras sekoitus”, Nova. Mikäpä voittaisi aamutuimaan kuultavaa Survivorin Eye Of The Tigeria tai Sunrise Avenuen Hollywood Hillsiä. Kun joku kappale on joskus noussut jonkin listan kärkeen, oletetaan että tämä on sellainen hitti, jota voi soittaa milloin vain ja kaikki tykkää. Ja kyllähän kaikki tykkää kotimaisesta bändistä, joka niittää kunniaa myös maamme rajojen ulkopuolella. Vai, mitenkä?

Jopa minä pystyisin luomaan paremman ja laajemman soittolistan kuin nuo tuolla radiossa!

Toinen tuttu ylistys foorumeilla. Ja naulan kantaan. Kun katsoo eri asemien musiikkipäällikköjen aikaan saamista, tuntuu se todella vähäiseltä. Joskus tuntuu, että nämä henkilöt eivät ole edes kiinnostuneet koko alasta. Jos musiikki on intohimo, niin kuin toisille, pystyy ja haluaa varmasti panostaa työhönsä. Usein kaikki aikaansaatu työ näkyy vain muutamana uutena biisinä kuukaudessa. Ja nämäkin on poimittu ensimmäiseltä listalta, joka on vastaan tullut. Ei ihme, että kaikki kanavat kuulostavat jo lähes identtisiltä!

Kun tutkii eri lähteitä ennakkoluulottomasti, pystyy löytämään uusia artisteja ja eri musiikillisia tyylejä, jotka sopisivat hyvin myös Suomen radioihin. Eikä tämä vaadi välttämättäkään paljoa Youtubea pidemmälle menoa.

Mutta mitä ilmeisemmin koko radiotouhu on maksettua hommaa, joka pyörii vain rahan ympärillä, laadusta välittämättä.

Nettiradio tarjoaa uutta virtaa 

Jos siis olet kanssani samaa mieltä, haet jotain muuta. Laajempaa musiikillista näkemystä touhuun tuovat netin tuhannet nettiradiot, joista jokainen voi valita oman tyylilajinsa. Tämä onkin yksi hyvä paikka bongata täysin uusia tuttavuuksia.

Mitä tulee äänenlaadullisiin asioihin, on nettiradioissa paljon eroja. Virheettömämpi bittivirta vaatii enemmän lähetykseltä ja kaistalta, eikä kaikki asemat pysty esimerkiksi budjetin takia kovinkaan suuriin bitti- tai kuuntelijamääriin.

Nettiradio on tullut viime aikoina myös radiolaitteiden saataville. Eli tavallisella “mummoradiolla” pääsee käsiksi verkon kanaviin, parhaimmillaan ilman tietokoneen apua.

Esimerkkejä tällaisista laitteista ovat viereiset Sangean WFR-20 (halvin hinta 230e) ja Tivoli Audio Networks Stereot (500e)

Muutamia nettiradiosivustoja

Nettiradiosivuja on netissä sadoittain. Parhaat selviää vain Googletuksella ja kokeilemalla. Tässä kuitenkin muutama hyvä esimerkki:

Täältä löydät tuhansia asemia kuunneltavaksi. Voit etsiä asemia genren, vuosikymmenen tai hakusanan perusteella. Mahdollisuus perustaa myös oma radioasema (maksullinen). Voit valita suosikkisoittimesi kanavien kuunteluun. 

Tässä sivustossa on kirjoitushetkellä 49,710 ilmaista radiokanavaa kuunneltavaksi. Palvelu on hyvin samantapainen kuin edellinen.

Suomi FM:stä löydät kaikki suomalaiset netissä toimivat radiokanavat. Mukana on tutut asemat myös perinteisestä radiosta, mutta myös monia muita. Yhteensä yli 60 kanavaa.

5,000 asemaa kuunneltavissa, ilmaiseksi. Kuten monet ilmaispalvelut, mainoksilla rahoitettu. Jos ei halua kuunnella mainoksia, voi maksaa ne pois. Myös mahdollisuus oman radion perustamiseen.

Jangossa voit valita kuunneltavat asemat genren tai ajanjakson mukaan. Kanavia löytyy aina nykypäivän uusimmista hiteistä (uudempia, kuin mitä radiossa uusiksi väittävät) aina 60-luvulle asti. Voit myös kuunnella kanavia artisteittain.

Slacker toimii siten, että kerrot artistin nimen ja palvelu ehdottaa sinulle sen perusteella mahdollisesti mieleisiä asemia kuunneltavaksi. Vaatii rekisteröitymisen.

Earbits on mainosvapaa palvelu, josta voit bongata uutta musiikkia. Palvelussa on kirjoitushetkellä 379 kanavaa, jotka on jaoteltu tyylilajeittain. Aivan, genret on jaoteltu hieman, hieman tarkemmin kuin pelkkä pop, rock, hip hop!

Mitä mieltä olet palveluista? Mitä sinä kuuntelet ja suosittelisit muille? Omistatko kenties jonkun internet-radio laitteen? Kommentoi! 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *